LAPSI-AIKUINEN LIIKUNTARYHMÄ

Lapsi-aikuinen liikuntaryhmä on suunnattu ensisijaisesti 2-6-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen, joilla on tavoitteena liikkua yhdessä, ja saada onnistumisen elämyksiä liikunnan kautta.

Ryhmän toiminta tapahtuu lähtökohtaisesti (omaehtoisesti) ilman ulkopuolista ohjaajaa – mukana olevat vanhemmat vastaavat yhdessä lasten ohjaamisesta. Seuran työntekijät ovat ensimmäisillä kerroilla opastamassa toiminnan järjestämisessä.

Ryhmän toiminta voi sisältää vaihtelevasti erilaisia aktiviteetteja (leikkejä, pelejä jne.) osallistujien toiveiden mukaan.

Ryhmän käyttöön on varattu Jynkänlahden koulun iso- ja pieni liikuntasali lauantaiaamuille klo 10-11 sekä 11-12. Kaksi erillistä salia mahdollistaa toiminnan jakamisen ryhmän tarpeiden mukaan. Kaksi erillistä vuoroa mahdollistaa myös toiminnan porrastamisen kahdelle vuorolle, mikäli osallistujia tulee riittävästi kahteen erilliseen ryhmään. Aikataulut ja ryhmät vahvistetaan syksyllä 2025 toiminnan aloituksen yhteydessä.

Ryhmän toiminta käynnistyy la 6.9. klo 10:00, mikäli ryhmään on ilmoittautunut vähintään kahdeksan (8) lapsi-aikuinen duoa.

Osallistumismaksu on 60€/lapsi,  sisältäen osallistumisoikeuden ryhmän harjoitusvuoroille, vakuutuksen lapselle, sekä seuran jäsenyyden (sekä jäsenyyteen sisältyvät jäsenedut).

Ilmoittautuminen tulee kirjata lapsen tiedoilla (nimi ja syntymäaika). Ilmoittaudu ryhmään TÄSTÄ