Toimintasäännöt

TAUSTAA

Yhdistyslain mukaan ylintä päätäntävaltaa yhdistyksessä käyttää jäsenkokous, ja kokousten välisenä aikana yhdistyksen päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaa yhdistyksen hallitus. Hallituksen toimivaltaan kuuluvat kaikki ne normaalit urheiluseuran toiminnot, jotka eivät lain mukaan vaadi yhdistyksen kokouksen päätöstä.

Huomioiden seuratoiminnan laajuus ja kaikki toiminnot, vaatii päivittäisen toiminnan järjestäminen niin palkattua henkilökuntaa kuin vapaaehtoistoimijoita. Sujuvan arjen varmistamiseksi hallitus on katsonut järkeväksi jakaa valtaansa muille toimijoille.

Tämän toimintasäännön tavoite on selkeyttää päätäntävallan jakautumista, sekä päätöksentekoon liittyviä prosesseja seuran sisällä, ja yhdenmukaistaa seuran toimijoiden ja ryhmien toimintatapoja.

Tämän toimintasäännön on vahvistanut seuran hallitus 10.1.2022. Hallitus pidättää itsellään oikeuden muuttaa ja päivittää tämän toimintasäännön sisältöä.


TALOUS JA HALLINTO

1) SEURAN KESKUSHALLINNON VAROJEN KÄYTTÖ
päätösvalta: jäsenkokous / hallitus
valmisteluvastuu: toiminnanjohtaja

Seuran budjetista päättää jäsenistön sääntömääräinen kevätkokous. Seuran keskushallinnon varojen käytöstä päättää kevätkokouksen nimeämä hallitus. Toiminnanjohtaja toimii hallituksen ohjauksessa ja budjetin rajoissa. Mahdolliset budjetin ylitykset hyväksyvät puheenjohtaja, tai puheenjohtajan esityksestä hallitus.

2) JÄSENIEN TUKEMINEN SEURAN KESKUSHALLINNON VAROISTA
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: hallituksen alainen toimikunta

Seuralla on käytössään Welhosydän -tukirahasto, johon kenellä tahansa Welhojen jäsenellä on oikeus jättää tukihakemuksia. Hakemukset käsittelee, ja niistä esityksen hallitukselle muodostaa hallituksen nimeämä toimikunta. Esityksen myönnettävistä tuista hyväksyy/hylkää hallitus.

3) KOKO SEURAA KOSKEVAT YHTEISTYÖSOPIMUKSET
päätösvalta: hallitus / puheenjohtaja & toiminnanjohtaja
valmisteluvastuu: toiminnanjohtaja

Seuraa koskevat sopimukset hyväksyvät, ja allekirjoittavat yhdistyksen sääntömääräisen allekirjoitustavan mukaisesti puheenjohtaja & toiminnanjohtaja. Taloudellisesti merkittävien, koko jäsenistöä sitovien, sekä yksinoikeussopimusten osalta sopimukset esitellään hallitukselle ennen sopimuksen vahvistamista.

4) JOUKKUEITA KOSKEVAT YHTEISTYÖSOPIMUKSET
päätösvalta: toiminnanjohtaja & puheenjohtaja
valmisteluvastuu: joukkueiden varainhankkijat + toiminnanjohtaja

Joukkueita koskevat sopimukset hyväksyvät, ja allekirjoittavat, yhdistyksen sääntöjen mukaisesti seuran puolesta puheenjohtaja & toiminnanjohtaja. Joukkueenjohtajien & varainhankkijoiden vastuulla on toimittaa joukkuettaan koskevat yhteistyösopimukset hyväksyttäväksi ja allekirjoitettavaksi toiminnanjohtajalle.

5) SEURAN TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINPÄÄTÖKSEN SEKÄ TOIMINTASUUNNITELMAN JA TALOUSARVION JÄSENISTÖN VUOSIKOKOUKSELLE VALMISTELEMINEN
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: puheenjohtaja

Puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja vastaavat toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion valmistelusta ja esityksestä hallitukselle. Hallitus vahvistaa esityksen jäsenkokoukselle esitettäväksi. Jäsenkokous hyväksyy esitykset.

6) SEURAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMISESTA JA HEIDÄN TYÖEHDOISTAAN PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: puheenjohtaja

Seuraan palkattavista työntekijöistä, heidän työehdoistaan sekä toimenkuvistaan päättää seuran hallitus.

7) RYHMIEN OHJAAJISTA JA HEIDÄN TYÖEHDOISTAAN PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: valmennuspäällikkö

Valmentajat/ohjaajat ovat sopimussuhteessa seuraan. Heidät tehtäväänsä hyväksyy seuran hallitus.

Työsopimusten valmisteluvastuun, sekä käytännön työnjohto-oikeuden valmentajien/ohjaajien osalta hallitus on delegoinut valmennuspäällikölle. Työsopimukset allekirjoittavat seuran puolesta toiminnanjohtaja sekä puheenjohtaja voimassa olevan allekirjoitustavan mukaisesti. Toiminnanjohtaja vastaa voimassa olevien valmentaja- ja ohjaajasopimukset saattamisesta hallitukselle tiedoksi ja hyväksyttäväksi.


JÄSENYYS & EDUSTUSOIKEUS

8) JÄSENEN HYVÄKSYMINEN SEURAAN & JÄSENEN EROAMINEN SEURASTA
päätösvalta: hallitus
toteutus: toiminnanjohtaja

Hallitus määrittelee tavan ja proseduurin (jäsenrekisterijärjestelmän sekä siihen liittyvän käytännön toimintatavan), jolla jäsenet ilmoittautuvat seuran jäseneksi / eroavat jäsenyydestä. Toiminnanjohtaja vastaa asian toteutumisesta käytännön tasolla, ja toimittaa kulloinkin voimassa olevan jäsenlistan hallitukselle.

9) SEURAN JÄSENEEN KOHDISTUVAT KURINPITOTOIMET
päätösvalta: hallitus
vastuualue: valmennuspäällikkö, toiminnanjohtaja

Jäseneen kohdistuvien kurinpitotoimien laillisuusperuste on kirjattu yhdistyksen sääntöihin. Valta seuran jäseneen kohdistuvista kurinpitotoimista kuuluu sääntöjen mukaan hallitukselle. Hallitus on kirjannut erillisen seuran sisäisen kurinpitosäännöksen, joka sisältää itse kurinpitoprosessin, sekä siihen sisältyvän vallan osittaisen delegoinnin valmennuspäällikölle sekä toiminnanjohtajalle.

10) JÄSENEN SIJOITTUMINEN HARJOITUS-/PELIRYHMÄÄN
päätösvalta: valmennuspäällikkö
vastuualue: ikäluokkavastaavat, päävalmentajat

Seuran keskeisiin toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että jokaiselle harrastajalle pyritään tarjoamaan mahdollisuus harjoitella/pelata omalle kehitystasolleen sopivassa toimintaympäristössä. Arvion ja päätöksen pelaajan sijoittamisesta eri harjoitus- ja peliryhmiin tekee käytännön tasolla ikäluokka -vastaavat / joukkueiden päävalmentajat, tarvittaessa konsultoiden valmennuspäällikköä. Mahdolliset erimielisyydet ratkaisee valmennuspäällikkö.

11) TOIMINTAPERIAATTEET SEURAN PELAAJIEN SIIRTYMISEKSI TAI LAINAAMISEKSI SEURAN ERI JOUKKUEIDEN VÄLILLÄ
päätösvalta: hallitus
vastuualue: valmennuspäällikkö, ikäluokkavastaavat, päävalmentajat

Hallitus määrittelee ja päättää periaatteista, joilla pelaajat voivat liikkua seuran eri joukkueiden välillä. Valmennuspäällikkö yhdessä ikäluokkavastaavien sekä joukkueiden päävalmentajien kanssa vastaavat näiden asioiden hoitamisesta käytännön tasolla.

Voimassa oleva linjaus:
Seuran keskeisiin toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että jokaiselle harrastajalle pyritään tarjoamaan mahdollisuus harjoiteluun ja pelaamiseen omalle kehitystasolleen sopivassa toimintaympäristössä. Tämä tarkoittaa käytännön tasolla esimerkiksi sitä, että yksittäinen junioripelaaja voi pelata oman ikäisten joukkueessa, vanhempien junioreiden ja/tai aikuisten joukkueessa, nuorempien junioreiden joukkueessa, tai useassa edellä mainitussa joukkueessa. Arvion ja päätöksen pelaajan sijoittamisesta eri harjoitus- ja peliryhmiin tekee käytännön tasolla ikäluokkavastaavat / joukkueiden päävalmentajat, kuullen myös pelaajaa ja pelaajan huoltajaa, sekä tarvittaessa konsultoiden valmennuspäällikköä. Mahdolliset erimielisyydet ratkaisee valmennuspäällikkö.

Suositus pelaajamaksujen osalta useampaa peliryhmää / joukkuetta edustaessa:
Pelaaja maksaa ns. “kotijoukkueeseen” (=joukkue, johon pelaaja kuuluu ensisijaisesti) täyden kausimaksun. Osallistuessaan toiseen joukkueen toimintaan, pelaaja maksaa ottelu/turnauskohtaisen maksun, joka voi sisältää pelaajan mukana olosta aiheutuvia ruokailu- ja majoituskuluja, sekä osuus matkustamista syntyvistä kuluista. Harjoittelusta toisen ryhmän mukana ei lähtökohtaisesti peritä lisäkuluja.

12) TOIMINTAPERIAATTEET PELAAJIEN LAINAAMISESTA MUIHIN URHEILUSEUROIHIN / MUISTA SEUROISTA (RINNAKKAISEDUSTUS, KAKSOISEDUSTUS, FARMISOPIMUS)
päätösvalta: hallitus
vastuualue: valmennuspäällikkö

Hallitus määrittelee ja päättää yleisistä periaatteista pelaajien lainaamisesta muihin seuroihin / muista seuroista. Valmennuspäällikkö vastaa rinnakkaisedustus-, kaksoisedustus- sekä farmisopimus asioiden valmistelusta ja toteutuksesta käytännön tasolla hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti.

Voimassa oleva linjaus:
Seuran keskeisenä toimintaperiaatteena on tarjota jokaiselle harrastajalle omalle kehitystasolleen sopivaa toimintaa. Tämän toimintaperiaatteen myötä rinnakkaisedustukset, kaksoisedustukset sekä farmisopimukset ovat mahdollisia. Niiden tarve ja soveltuvuus arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Seuraan toisesta seurasta tulevilta R-pelaajilta tai farmisopimuspelaajilta ei peritä seuran jäsen- tai toimintamaksua. Seuran joukkueet voivat periä pelaajilta kausimaksua tarvittavilta osin.

Seurasta toiseen seuraan rinnakkais- tai kaksoisedustuksella tai farmisopimuksella siirtyvä pelaaja on velvollinen selvittämään ja suorittamaan, vastaanottavalle seuralle heidän määrittämänsä kulut. Toisen seuran toiminnassa mukana oleminen ei vähennä tai vapauta oman seuran toiminnassa mukana olemisesta syntyviä kuluja.

13) TOIMINTAPERIAATTEET SEURAN PELAAJIEN SIIRTYMISESTÄ MUIHIN URHEILUSEUROIHIN (PELAAJASIIRTO, KASVATTAJAKORVAUS) & POIS LÄHTEVIEN PELAAJIEN SIIRRON HYVÄKSYMINEN TOISEEN URHEILUSEURAAN
päätösvalta: hallitus
vastuualue: toiminnanjohtaja

Hallitus määrittelee ja päättää periaatteista pelaajasiirtoihin sekä kasvattajakorvauksiin liittyen. Toiminnanjohtaja vastaa näiden asioiden hoitamisesta käytännön tasolla hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti.

Voimassa oleva linjaus:
Toiminnanjohtaja voi hyväksyä pelaajasiirron toiseen seuraan / toisesta seurasta, kun pelaaja on suorittanut kaikki velvoitteensa luovuttavaa joukkuetta sekä seuraa kohtaan. Pelaajasiirron yhteydessä maksetaan / peritään kilpailusääntöjen mukainen kasvattajakorvaus silloin, kun kilpailusäännöissä määritetyt kriteerit täyttyvät.


SEURAN URHEILUTOIMINTA

14) SEURAN URHEILUTOIMINNAN LINJAUKSISTA PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: valmennuspäällikkö

Seuran urheilutoiminnan linjauksista päättää hallitus. Hallitus on delegoinut vastuun urheilutoiminnan suunnittelusta valmennuspäällikölle.

15) RYHMIEN PERUSTAMISESTA JA LAKKAUTTAMISESTA, TOIMINTA-PERIAATTEISTA JA TAVOITETASOSTA, SEKÄ OSALLISTUMISESTA ERI SARJOIHIN JA KILPAILUIHIN PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: valmennuspäällikkö

Päätösvalta asiassa on seuran hallituksella. Valmennuspäällikön suunnitteluvastuulle kuuluvat ryhmien perustamisesta ja lakkauttamisesta, tavoitetasosta sekä osallistumisesta eri sarjoihin ja kilpailuihin koskevat esitykset.

Keskeisiä päätettäviä toimintaperiaatteita ikäluokittain ovat esimerkiksi peliryhmien muodostamiseen (peliryhmien määrä ja tavoitetaso), sekä peliajan jakautumiseen (”kaikki pelaa” / peliaika määräytyy kilpaurheilullisten tavoitteiden kautta) liittyvät periaatteet.

16) JOUKKUETTA KOSKEVIEN KILPAILUTAPAHTUMIEN HAKEMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: valmennuspäällikkö
valmisteluvastuu: valmennuspäällikkö

Virallisten kilpailutapahtumien (esim. SM-karsintaturnausten yms.) hakemisesta ja järjestelyistä vastaa valmennuspäällikkö.

17) HARJOITUSVUOROJEN JAOSTA SEURAN RYHMIEN KESKEN PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus
valmisteluvastuu: valmennuspäällikkö

Hallitus päättää periaatteista, joilla harjoitusvuoroja jaetaan seuran sisällä. Valmennuspäällikkö vastaa harjoitusvuorojen suunnittelusta ja jaosta joukkueille.

Harjoitusvuorojen jaossa ryhmille huomioidaan seuran hallituksen periaatepäätös, Kuopion kaupungin vuorojen jakoperusteet, joukkueiden tarpeet, valmennusresurssin käytettävyys sekä harrastajien ikä.

18) RYHMÄN HARJOITUSSUUNNITELMASTA SEKÄ OPETETTAVISTA ASIOISTA PÄÄTTÄMINEN (=KAUSITASO)
päätösvalta: valmennuspäällikkö
valmisteluvastuu: ikäluokkavastaava / joukkueen vastuuvalmentaja

Ikäluokkavastaavat sekä joukkueiden vastuuvalmentajat vastaavat omien ryhmiensä kausikohtaisten harjoitussuunnitelmien laatimisesta. Suunnitelmat hyväksytetään valmennuspäälliköllä, jonka vastuulla on seuran valmennuslinjan suunnittelu ja toteutuminen.

19) YKSITTÄISTEN HARJOITUSTEN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN (=PÄIVÄTASO)
päätösvalta: ikäluokkavastaava / joukkueen vastuuvalmentaja
valmisteluvastuu: ikäluokkavastaava / joukkueen vastuuvalmentaja

20) OTTELUIHIN OSALLISTUVAN KOKOONPANON VALINTA, PELUUTUS, PELITAKTISET VALINNAT
valmisteluvastuu: ikäluokkavastaava / joukkueen vastuuvalmentaja
päätösvalta: ikäluokkavastaava / joukkueen vastuuvalmentaja

Valmentajalla on oikeus itsenäisesti päättää joukkueen valmentamiseen liittyvistä asioista seuran hyväksymien yleisten toimintaperiaatteiden sekä valmennuslinjan puitteissa. Valmentajan itsemääräytymisoikeuteen kuuluvat esimerkiksi harjoittelun suunnittelu ja toteuttaminen, otteluun osallistuvan kokoonpanon valinta, pelitaktiikan valinta, sekä valmentamisesta otteluissa. Joukkueen keskeisistä toimintaperiaatteista päättäminen (esim. peliajan jakaminen ”kaikki pelaa” – ”parhaat pelaa” periaattein) ei kuuluu kuitenkaan valmentajan itsemääräämisoikeuden piirin, joten valmentajan on noudatettava niiden osalta seuran tekemiä päätöksiä ja linjauksia.


JOUKKUEEN SISÄISISTÄ ASIOISTA PÄÄTTÄMINEN

Joukkueen sisällä ylintä päätäntävaltaa käyttää vanhempainkokous. Vanhempainkokous voi päättää sellaisista asioista, joita ei ole linjattu/päätetty seuran hallituksen toimesta.

21) JOUKKUEENJOHTAJAN, RAHASTONHOITAJAN JA JOUKKUEEN MUIDEN TOIMIHENKILÖIDEN VALINTA, SEKÄ HEIDÄN PALKKIOSTAAN PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: vanhempainkokous / pelaajakokous
valmisteluvastuu: joukkueenjohtaja / työntekijät

Vanhempainkokous valitsee ja nimeää joukkueelle keskuudestaan vähintään yhden joukkueenjohtajan sekä yhden rahastonhoitajan, joiden tehtävänä on joukkueen arkitoiminnan pyörittäminen vanhempainkokouksen päätösten mukaisesti. Vanhempainkokous päättää myös tehtäviin valittujen henkilöiden mahdollisista palkkioista.

22) JOUKKUEKOHTAISESTA TALOUSARVIOSTA, KAUSIMAKSUSTA, VARAINHANKINNASTA, SEKÄ VAROJEN KÄYTÖSTÄ PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: vanhempainkokous / pelaajakokous
valmisteluvastuu: joukkueenjohtaja, rahastonhoitaja (+vastuuvalmentaja, ILV)

Vanhempainkokous päättää joukkueen talouteen liittyvistä asioista. Valmistelu-, seuranta- ja toteutusvastuu talousasioista on vanhempainkokouksen valitsemilla toimihenkilöillä.

HUOMOITAVAA:
Joukkueen toiminnan ja talouden sujuvuuden kannalta talousarvion tulee olla realistinen, ja siinä olisi hyvä olla myös liikkumavaraa. Talousarviota valmistelevilla henkilöillä on oltava riittävät tiedot toiminnan kokonaiskustannuksista. Tämä vaatii yhteistyötä joukkueen kaikkien toimihenkilöiden (ml. valmennus) kesken.

23) JOUKKUEEN SÄÄNNÖISTÄ JA MUISTA JOUKKUEEN TOIMINTAA KOSKEVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: vanhempainkokous / pelaajakokous
valmisteluvastuu: joukkueenjohtaja, rahastonhoitaja (+vastuuvalmentaja, ILV)

Joukkueella tulee olla toimiakseen joukkueen säännöt sekä yleiset toimintaperiaatteet. Näiden laatiminen vaatii yhteistyötä kaikkien toimihenkilöiden sekä pelaajien kesken, jotta joukkueelle muodostettavat säännöt ja toimintaperiaatteet tukevat niin joukkueen urheilutoimintaa kuin hallintoakin.

24) JOUKKUEEN OSALLISTUMISESTA MUIHIN YKSITTÄISIIN TURNAUKSIIN JA KILPAILUTAPAHTUMIIN, SEKÄ MUISTA YHTEISISTÄ TAPAHTUMISTA PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: vanhempainkokous / pelaajakokous
valmisteluvastuu: joukkueenjohtaja, vastuuvalmentaja, ikäluokkavastaava

Tämä pitää sisällään kauteen valmistavat ottelut, pelikauden aikaiset harkkapelit/-turnaukset, joukkueillat/-päivät, pikkujoulut, päättäjäiset jne. Nämä kaikki huomioitava myös talousarviossa.

Viime kädessä asiasta päättää joukkueen vanhempainkokous, osana joukkueen toimintasuunnitelmaa ja talousarviota.

25) JOUKKUEEN SISÄISISTÄ PALKITSEMISISTA PÄÄTTÄMINEN
valmisteluvastuu: joukkueenjohtaja, vastuuvalmentaja, ikäluokkavastaava
päätösvalta: joukkueenjohtaja, vastuuvalmentaja, ikäluokkavastaava

Joukkueen johtoryhmä päättää joukkueen sisäisistä palkitsemisista.


MUUT ASIAT

26) MUISTA SEURAA KOSKEVISTA PERIAATTEELLISISTA ASIOISTA PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus

Hallitus päättää muista seuraa koskevista periaatteellisista asioista.


27) MISTÄ MUUSTA SEURAN TOIMINTAAN LIITTYVÄSTÄ ASIASTA PÄÄTTÄMINEN
päätösvalta: hallitus

Hallitus pidättää itsellään oikeuden ottaa päätettäväkseen mikä tahansa muu seuran toimintaan liittyvä asia, joka toimintasäännön mukaan kuuluisi jonkin muun toimielimen päätettäväksi.