Tapahtumaorganisaatio


Tule mukaan tapahtumaorganisaatioon!

Welhot hakee jatkuvasti vahvistuksia tapahtumajärjestelyhin. Tapahtumien järjestelytiimissä pääset näkemään ja kokemaan mm. Naisten F-liigan ottelutapahtumat aitiopaikalta, ja kurkistamaan myös tapahtumien kulissien taakse. Tapahtumien järjestäminen on tiimityötä jossa jokaisen panos on kullanarvoinen.

Mukaan pääsee matalalla kynnyksellä, sillä vapaaehtoiset perehdytetään tehtäviin. Järjestelytiimiin ovat siis tervetulleita niin seuran jäsenet kuin kaikki muutkin. Tapahtumassa mukana olo on mukavaa yhdessä tekemistä, jossa pääsee esimerkiksi verkostoitumaan ja keräämään kokemusta tapahtumien järjestämisestä. Joukossa on paljon tehtäviä, jotka eivät vaadi erityistä osaamista - kiinnostus ja innostus, sekä mahdollisuus tulla mukaan riittää. Osassa tehtävissä myös riittävä osaaminen tai luvat voivat olla suositeltavia - tällaisia ovat esimerkiksi järjestyksenvalvontatehtävät, joihin osallistuvilla tulisi lähtökohtaisesti olla voimassa järjestyksenvalvojakortti, vaikkakin osa järjestyksenvalvojista voi olla myös tilapäisellä luvalla toimivia.

Tapahtumaorganisaatiossa voit päästä esimerkiksi joihinkin seuraavista rooleista:

Järjestyksenvalvoja
Järjestyksenvalvoja vastaa otteluissa ja muissa tapahtumissa osallistujien turvallisuudesta ja viihtyvyydestä. Järjestyksenvalvojalla on oltava lupa toimia työssään (= voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti). Tehtävässä pääsee osaksi Welho-yhteisöä mukavan yhteisen tekemisen kautta sekä tapaamaan uusia ihmisiä, Järjestyksenvalvojana Welhojen otteluissa pärjää hyvällä asiakaspalveluasenteella ja iloisen rempseällä meiningillä samalla vastuunsa kantaen.

Kahviomyyjä
Kahviossa toimivien tehtäviin kuuluu huolehtia ottelutapahtumien kahviosta. Tehtäviin kuuluu kahvion pystyttäminen, tuotteiden esillepano, myynti ja asiakaspalvelu sekä kahvion purkaminen. Kahviovastaavat huolehtivat myös kahvion tuotteiden tilauksesta.
Kahviossa pärjää hyvällä asenteella ja tekemisen meiningillä. Kahviossa toimiva pääsee osaksi Welho-yhteisöä mukavan yhteisen tekemisen kautta. Tehtävissä pääsee kehittämään omia asiakaspalvelutaitojaan sekä tapaamaan uusia ihmisiä.

Lipunmyyjä
Lipunmyynnissä huolehditaan ottelutapahtuman lipunmyynnistä: myyntipisteen valmistelusta ennen ottelua, varsinaisesta lipunmyynnistä sekä myyntipisteen sulkemisesta. Ottelutapahtumissa olisi hyvä olla paikalla 1–4 lipunmyyjää. Lipunmyyjän rooli ja hänen asiakaspalvelutaitonsa on tärkeä katsojan viihtyvyyden kannalta, sillä usein otteluun tullessa katsojat kohtaavat juuri lipunmyyjän ensimmäisenä. Hän vastaa lipunmyyntilaitteiston kokoamisesta, lippujen myymisestä, kassan hoitamisesta ja laitteiston purkamisesta. Asiakaspalvelutaidot ja tietokoneen hallinta ovat näissä tehtävissä hyödyllisiä taitoja, mutta mitään erityisosaamista lipunmyynti ei edellytä.

Tapahtumavastaava
Tapahtumavastaava vastaa siitä, että ottelutapahtuman rakennus ja purku sujuvat mallikkaasti. Käytännössä vastaava neuvoo ja ohjaa ottelutapahtuman talkoolaisia rakennukseen ja purkuun liittyen. Rakentamisen salat opetetaan tehtävään ryhtyvälle, joten kummempia ennakkotietoja ei tarvita. Tehtävässä pärjää jämptillä otteella ja hyvillä vuorovaikutustaidoilla.

Toimitsija
Toimitsijat huolehtivat ottelun aikana pöytäkirjasta, kellosta sekä otteluiden pysymisestä aikataulussa. Toimitsijat pääsevät mukaan salibandyotteluiden ytimeen seuraamaan tapahtumia aitiopaikalta. Salibandyliitto järjestää verkossa toimitsijakoulutusta, joka painottuu sähköiseen ottelupöytäkirjaan. Koulutuksen hyväksytysti suorittanut saa toimitsijakortin ja oikeuden toimia toimitsijana Suomen Salibandyliiton otteluissa.

EA-päivystäjä
Ensiapupäivystäjiä tarvitaan erityisesti suurimpiin tapahtumiin. Päivystäjältä edellytetään voimassa olevaa EA1-koulutusta. Tärkeässä ja vastuullisessa tehtävässään EA-päivystäjä huolehtii tapahtumien osallistujien ensiavusta. 

Kuvaaja
Kuvaaja pääsee katsomaan ottelua aitiopaikalta, sillä hänet nostetaan korkealle trukkiin! Tässä on eittämättä paras paikka seurata otteluita. Welhojen upeita suorituksia ihaillessa kuvaaja seuraa kameralla pelitilanteita.

Kuuluttaja
Kuuluttaja toimii otteluiden tunnelmanluojana, esitellen pelaajat ja ilmoittamalla maalintekijöistä yleisölle. Kuuluttajalta vaaditaan kykyä järjestelmälliseen työskentelyyn, sillä ottelutapahtuman käsikirjoitukseen liittyy monia tehtäviä jotka on sen mukaisesti suoritettava. Tehtävistä osa voi olla myös kenttätapahtumiin sidoksissa, joka taas vaatii hyvää havainnointi- ja reagointikykyä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä on suositeltavaa.

DJ
DJ huolehtii otteluissa musiikin ja mainosten soittamisesta. Parhaimmillaan musiikki tempaa yleisön ja pelaajat mukaansa luoden otteluihin upean tunnelman. Kuten kuuluttajalta, myös DJ:ltä on hyvä löytyä kykyä järjestelmälliseen työskentelyyn sekä taitoa seurata nopeitakin tapahtumia kentällä ja reagoida nihin. 

VALOKUVAAJA
Oletko aloitteleva tai jo kokenut valokuvaaja ja haluat saada monesta muusta poikkeavan toimeksiannon? Jos vastasit kyllä, sinulla on erinomainen paikka tulla kuvaamaan otteluitamme ja ikuistamaan taistelun ja tunteen.

SISÄLLÖNTUOTTAJA
Sisällöntuottaja suunnittelee ja tuottaa sisältöä Welhojen sosiaalisen median kanaviin ja verkkosivuille. Sisällöt voivat liittyä ottelutapahtumiin, Welhojen joukkueisiin, harrasteryhmiin ja muuhun seuratoimintaan. Sisällöntuottaja saa arvokasta kokemusta viestintä- ja markkinointisisällön tuottamisesta. Tehtävä sopii esimerkiksi opiskelijalle, joka haluaa kerryttää viestintä- ja markkinointiosaamistaan käytännön työn kautta.

TIEDOTTAJA
Tiedottaja hallinnoi seuran viestintäkanavia (verkkosivuja ja sosiaalisen median tilejä). Tiedottaja jakaa sisällöntuottajan tuottamaa sisältöä sopiviin kanaviin sekä tuottaa itsekin viestintäsisältöjä seuran ohjeiden ja pyyntöjen mukaan. Tiedottaja saa arvokasta kokemusta viestintä- ja markkinointitehtävistä. Tehtävä sopiikin esimerkiksi opiskelijalle, joka haluaa kerryttää kokemusta viestintätehtävistä.

Alkoiko joku tehtävistä kiinnostamaan, vai olisiko sinulla joku muu rooli mielessä? Käy täyttämässä hakemus tai ota yhteyttä!

Lisätiedot
Panu Lappi
toiminnanjohtaja
050-5711338
panu.lappi@welhot.fi

Image