Naisten edustusjoukkue saa kolmannelle liigakaudelleen uudeksi päävalmentajakseen Henri Niskasen (HVK). Niskanen on toiminut seurassa edelliset puolitoista kautta ns. yläkouluvastaavana, vastaten C1-D1 poikien ikäluokkien toiminnasta. Niskanen jatkaa myös edellä mainituissa tehtävissä. Kaikkiaan Niskanen on toiminut eritasoisissa valmennustehtävissä jo 12 vuoden ajan – ennen Welhoja Niskanen on toiminut juniorivalmentajana Jyväskylässä Happeessa, O2-Jyväskylässä ja FBC Duxissa. Seuravalmennuksen ohella Niskanen on toiminut valmentajana myös Salibandyliiton C- ja D-poikien Maajoukkuetiellä ja U16 maajoukkueleirillä. Tuleva kausi on Niskaselle ensimmäinen kausi valmentajana pääsarjatasolla.

”Erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus edessä päästä kehittämään kuopiolaista naisten pääsarjatason salibandya. Parin edellisen kauden ajan ollaan päästy tekemään yhteistyötä poikajunioreiden ja naisten edustusjoukkueen kanssa yhteisharjoitusten ja harjoituspelien muodossa. Tämän myötä minulle on muodostunut erittäin positiivinen kuva naisten joukkueen toiminnasta. Joukkue on täynnä motivoituneita urheilijoita ja odotan innolla että pääsen tekemään yhteistyötä heidän kanssaan.”

Naisten edustusjoukkueen osalta siirrytään vahvasti tiimivalmentamisen aikakauteen, sillä Niskasen valmennustiimiin kuuluvat kaksi edelliskautta joukkueen vastuuvalmentajana toiminut Panu Lappi (VAT-HVK), edelliskaudeksi valmennustiimiin liittyneet fysiikkavalmentaja Samu Koskinen ja maalivahtivalmentaja Tuomas Kallinen, sekä joukkueen monivuotinen kapteeni Niina Pitkänen, jolle tuleva kausi on ensimmäinen joukkueen penkin takana.

Valmennustiimin lisäksi myös joukkueen toimintaympäristöön ja -tapoihin tehdään merkittävä innovatiivinen muutos; joukkueen viikoittainen lajiharjoittelu yhdistetään kahdesti viikossa seuran C-poikien kanssa. Päättyneellä kaudella vastaavaa yhteistyötä toteutettiin epäsäännöllisesti kauden aikana, ja niistä saatujen positiivisten kokemusten myötä toimintatapaa on tarkoitus pilotoida tulevan kauden ajan säännöllisenä viikoittaisena toimintana.

Niskanen näkee nyt pilotoitavassa toimintamallissa paljon synergiaetuja;

”Naisten toiminnan kehittämisessä haluamme olla innovatiivisia. Viikoittaiseen harjoitusrytmiin sisällytetään kaksi lajiharjoitusta seuran C1- ja C2-poikien kanssa. Poikapuoli ja naiset liikkuvat pelillisesti samanlaisten haasteiden parissa, jolloin yhteistoiminnalla pääsemme nostamaan harjoittelun laatua entisestään, kun kaikille pelaajille löydetään sopivan tasoinen vastustaja harjoitteluun. Tavoitteena on nostaa harjoittelun vastetta sille tasolle, että voidaan realistisesti puhua A-lohkon sarjapaikan tavoittelusta. Rimaa on aiemmin nostettu pallosessa pelaamisessa ja fysiikkaharjoittelussa. Poikien kanssa harjoitellessa pääsemme kehittämään edelleen hyökkäyspelaamista ja tämän rinnalla erityisesti  puolustuspelaamista.”

Myös Lapin näkökulmasta nyt pilotoitava toimintamalli on hyvä jatkumo joukkueen toiminnan järjestelmälliselle kehittämiselle.

”Naisten edustusjoukkueen toiminta- ja harjoituskulttuuria on kehitetty edelliskausien aikana ennakkoluulottomasti kohti huipputasoa. Olemme olleet järjestelmällisiä pelin opiskelun sekä fyysisen harjoittelun suhteen, ja saavuttaneet näissä merkittävää kehitystä jo tähän mennessä; joukkueen pallollinen pelaaminen on ollut sarjan kärkitasoa, ja fyysisten testien tulokset kestävät vertailun vaikkapa naisten maajoukkueeseen. Huolimatta siitä, että kehitystä on jo saavutettu, on meillä tavoitteemme huomioon ottaen, tarve nostaa arjen tekemisen rimaa korkeammalle – siinä viikoittainen yhteistoiminta poikien kanssa on avainasemassa.”

Tulevan kauden joukkue on parhaillaan rakenteilla. Lapin mukaan joukkueen toimintaympäristön ja pelaamisen kehittyminen ovat välittyneet vahvasti myös ulospäin, ja sen myötä arvostus ja kiinnostus joukkuetta kohtaan on selvästi kasvanut. Myös kaupungista löytyvät erinomaiset opiskelumahdollisuudet tukevat huippusalibandyn ja opintojen yhdistämistä.

”Lähtökohta on se, että pystyisimme jälleen hieman vahvistumaan tulevaa kautta ajatellen. Joukkueen runko on jo ennestään vahva, joten haemme tässä kohtaa enemmänkin yksittäisiä meille sopivia pelaajia. Käymme parhaillaan neuvotteluita muutamien meitä kiinnostavien pelaajien kanssa. Uskon että jokunen uusi kasvo tullaan joukkueessa näkemään.”  

Naisten joukkue viettää tällä hetkellä ylimenokautta. Harjoituksiin joukkue palaa jälleen huhtikuussa. F-liigan pelit käynnistyvät jälleen syyskuun loppupuolella.


Jaa uutinen

Viimeisimmät uutiset