ME.WELHOT kuvastaa Welhoissa mukana olevia ihmisiä, tarinoita, joukkueita ja tapahtumia, jotka muodostavat Welhojen yhteisön. Syyskauden aikana esittelemme Welhoissa toimivia henkilöitä.
 
Tuomas Holma on yksi Welhojen hallituksen viidestä jäsenestä kaudella 2019–2021. Hyvän pohjan hallitustyöskentelyyn on antanut Holman pitkä ja monipuolinen historia Welhoissa: hän on pelannut Welhoissa sekä junioritasolla että edustusjoukkueessa, valmentanut junioreita useamman vuoden sekä toiminut vuoden verran harrastevastaavana kerho- ja harrastetoiminnan sekä tapahtumien parissa.
 
Holma tuli mukaan silloisen Kuopion Salibandyseuran toimintaan muutettuaan Kuopioon vuonna 2008. Salibandy oli jo silloin tärkeä osa nuoren miehen elämää, ja sen parista löytyi uudessa kotikaupungissa yhteisö, josta on muodostunut Holmalle melkeinpä toinen perhe. Tärkeää Holmalle onkin Welhoissa itse lajin lisäksi yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuuden tunne ja ihmiset, joihin hän on seuratoiminnassa tutustunut. Salibandy on myös tarjonnut mahdollisuuden itsensä haastamiseen, itsetuntemuksen kasvattamiseen sekä kokonaisvaltaiseen oman hyvinvoinnin edistämiseen. Holma kertoo, että Welhoissa pelaaminen ja toimiminen on opettanut hänelle paljon: ”Koen, etten olisi samanlainen ihminen, jos en olisi koskaan tullut mukaan Welhoihin. Kyllä se on vaikuttanut omaan elämään perustavanlaatuisella tavalla.”
 
Hallituksen jäsenenä Holma on mukana kehittämässä Welhojen toimintaa. Hän uskoo, että tulevaisuudessa Welhoissa pelataan salibandya Suomen huipulla. Sinne päästään laadukkaalla ja tavoitteellisella, seuran arvoperustaan pohjaavalla tekemisellä. Viime aikojen merkittävinä kehittämistoimina Holma mainitsee tänä vuonna toteutetun
brändiuudistuksen sekä meneillään olevan Tuetaan toisiamme Welhosydän -kehityshankkeen.
 
Holma suosittelee lämpimästi Welhojen toimintaan mukaan lähtemistä kaikille, sillä Welhot ei ole pelkkää urheilua, vaan tarjoaa lisäksi mahdollisuuden itsensä haastamiseen ja kehittämiseen sekä elinikäisten ystävyyssuhteiden solmimiseen. Holman viesti kaikille mukana jo oleville on, että arkisen aherruksen lomassa jokaisen on syytä olla ylpeä Welhoissa tekemästään työstä. ”Työmme on merkityksellistä, ja vaikuttaa monen ihmisen elämään”, Holma toteaa. Hän korostaa yhteisöllisyyden merkitystä seuratoiminnassa etenkin näin korona-aikana: ”Pidetään toisistamme huolta, tuetaan toisiamme ja jatketaan vahvempina ja viisaampina yhdessä eteenpäin!”


Jaa uutinen

Viimeisimmät uutiset