Welhottarien naisten kakkosjoukkueen kotiturnaus pelattiin lauantaina 14.11. Kalevalan (tuttavallisemmin Pohjantien) koululla vasta remontista valmistuneella uudenkarhealla lattialla. Turnauksessa Welhottaria vastaan asettuivat lohkon "etelänhetelmä" JorJy ja "Joensuun punamasiina" Josba.

Welhot vs JorJy

Päivän ensimmäisen pelin ensimmäinen erä mentiin täysin ilman tapahtumia. Welhottarilla oli vaikeuksia päästä kiinni omaan peliinsä ja pallon kanssa tehtiin hätäisiä ratkaisuja. Pallottomana Welhottaret puolestaan jäivät paikalleen, ja kaksinkamppailuissa JorJy vei tilanteita paremmalla asenteellaan.

Toinen erä noudatteli samaa kaavaa kuin ensimmäinen niin pelin luonteen kuin tapahtumien vähyydenkin osalta. Pelin ensimmäinen tilastomerkintä kirjattiin taululle vasta ajassa 29:29, kun Welhottarien harmiksi JorJy pääsi ihan erän loppuun iskemään tulostaulun lukemiksi 0–1. Näin erätauolle siirryttiin tappioasemassa.

Pelin viimeiseen erään lähdettäessä tilanne oli siis edelleen täysin auki. Erän alkupuolella Welhottarille tarjottiin mahdollisuutta tasoitukseen ylivoimalla, kun JorJylle vihellettiin jäähy mailaan lyömisestä. Pallo kuitenkin pomppi, syötöt eivät osuneet lapaan eikä kaksiminuuttista etulyöntiasemaa saatu näin hyödynnettyä. Ajassa 40:54 JorJy viimeisteli vielä maalinedustalta pelin loppulukemiksi 0–2.

Peli JorJyä vastaan oli Welhottarilta kaiken kaikkiaan melko flegmaattinen esitys. Kuten eräs pelaajamme asiaa kommentoi, näytti siltä kuin kentällä olisi ollut joukkueellinen huumattuja laamoja. Suuri osa vedoista paukkui seinille tai pysähtyi vastustajan peittoihin. Koko pelissä vastustajan maalia kohti saatiin vaivaiset 14 vetoa, jotka pinkkipaitaisten maalivahti napsi varmasti. Päivän toiseen peliin jäi siis paljon parantamisen varaa.


Welhot vs Josba

Peliin Josbaa vastaan haettiin uutta vauhtia ulkolämpän ja hieman erikoisemman koppipallopeliversion kautta. Welhottaret saivatkin peliin hyvän lähdön, kun maalihanat avasi ensimmäisenä #33 Suvi Kuivisto #5 Ella Strengin tarjoilusta. Näin Welhottaret ottivat pelissä 1–0-johdon ajassa 3:51. Aloituserän aikana Josba kuitenkin tuli ensin tasoisin ajassa 8:04 ja siirtyi sitten 1-2-johtoon ajassa 10:20. Toiseen erään lähdettiin näin takaa-ajoasemassa.

Kakkoserässä Welhottaret saivat varsin hyvää pöhinää aikaiseksi Josban päätyyn, ja vetojakin kertyi kiitettävä määrä. Tästä huolimatta pallo ei meinannut millään upota vastustajan verkkoon. Tärkeän tasoituksen ja samalla erän ainoan maalin iski ajassa 20:42 #8 Sara-Miina Rentola #58 Vilma Kilven syötöstä. Erätauolle siirryttiin näin tiukkaakin tiukemmassa tasatilanteessa.

Kolmannen erän alku oli molemmin puolin tarkkaa peliä eikä tapahtumia nähty. Erän loppupuolella sen sijaan saivat toimitsijat olla hereillä, kun kirjattavaa alkoi tipahdella tasaiseen tahtiin. Ajassa 36:16 Josba otti toista kertaa itselleen pelin johtoaseman viedessään pelin 2–3-lukemiin. Erän puolivaiheilla Welhottarien koko alkukauden peräänkuuluttamaa fyysisyyttä esitti laidan tuntumassa hienosti #12 Sonja Lyytinen, mutta harmillisesti tuomari näki tämän rikkeenä antaen tilanteesta kaksiminuuttisen estämisestä. Näin vastustaja pääsi jauhamaan ylivoimaa ajassa 37:54 ja tasan minuutin kuluttua iskikin ylivoimalla lukemiksi 2–4. Tästä lannistumatta Welhottaret lähtivät sinnikkäästi hakemaan kavennusta, jota ei tarvinnutkaan odottaa kauaa, kun #33 Suvi Kuivisto maalasi lukemiksi 3-4 ajassa 39:17 #20 Jaana Savolaisen syötöstä. Kellon näyttäessä 40:25 Josba kuitenkin osui jälleen venyttäen johtoaan numeroihin 3-5. Erän loppuun Welhottaret yrittivät vielä kiriä tasoitusta kahden maalin päästä tiivistämällä peluutustaan. Ajassa 42:15 saatiinkiin aikaa 4-5-kavennus, kun #12 Sonja Lyytisen kiertoveto löysi tiensä vastustajan verkkoon #8 Sara-Miina Rentolan toimiessa syöttäjänä. Kavennus oli lopulta lukemien kaunistelua, sillä enempää maaleja ei kovasta yrityksestä huolimatta nähty, ja näin 4-5 jäi myös pelin lopputulokseksi.

Kokonaisuudessaan päivän pelisuoritukset jäivät huutamaan huolellisuutta ja fyysisyyttä. Maalinteko tuotti alkukauden tavoin jälleen ongelmia. Positiivista päivässä oli huima parannus päivän ensimmäisen pelin ailahtelevasta suorituksesta Josba-pelin huomattavasti rauhallisempaan pallolliseen peliin. Toisessa pelissä saatiin kiitettävät 31 vetoa kohti vastustajan maalia, mutta selvästi ainakin viimeistelyä on Welhottarien edelleen treenattava, jotta vedot saataisiin myös uppoamaan. N2:n seuraava koitos on 28.11. Joroisissa, jossa vastaan astelee edellisessä kohtaamisessa niukan voiton Welhottarista ottanut FB Factor. Revanssireissu siis tiedossa!


Tehonaiset:
Suvi Kuivisto 2+0

Sara-Miina Rentola 1+1

Sonja Lyytinen 1+0

Ella Streng 0+1

Vilma Kilpi 0+1

Jaana Savolainen 0+1

 


Jaa uutinen

Viimeisimmät uutiset