Welhottaret lähtevät uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä, ja uuden päävalmentajan Henri Niskasen johdolla.

Naisten edustusjoukkueen pitkä odotus päättyy, kun pelikausi 2021/2022 käynnistyy lauantaina vierasottelulla O2-Jyväskylää vastaan.

Odottavan aika on ollut pitkä, sillä Welhottarien edellinen pelikausi päättyi kovaan pettymykseen. Kovin odotuksin kauteen lähteneet Welhottaret kärsivät ennätyksellisestä loukkaantumisten sumasta, eikä joukkue päässyt pelaamaan käytännössä missään vaiheessa parhaalla kokoonpanollaan. Tulokset vajaaksi etenkin sarjan alkupuolella, jonka myötä kärki pääsi karkaamaan liian kauaksi. Loppusijoitus 5. oli todella iso pettymys odotuksiin nähden.

Uusi kausi on kuitenkin jälleen uusi mahdollisuus. Welhottaret ovat valmiina tälläkin kaudella laittamaan kaiken peliin, ja tavoittelemaan sarjanousua. Joukkue lähtee uuteen kauteen myös uudistuneella ilmeellä, sillä muutoksia on tapahtunut niin penkin takana kuin penkilläkin. Uusina pelaajina mukaan ovat kesän aikana hypänneet Petra Aallonen (Steelers), Silva Jääskeläinen (SaiPa), Laura Vahala (Classic), Kiia-Maria Kuru (Papas), Kia Nevander (LoSB). Welhojen B-tytöistä mukaan on noussut Ada Kaikkonen. Joukkueeseen on myös liittymässä ainakin vielä yksi uusi pelaaja, jonka esittelemme myöhemmin. Joukkueesta uusiin haasteisiin ovat puolestaan siirtyneet Olivia Honkonen (FBC Loisto), Mari Kemppainen (AFC Campus), Kirsi Turunen (VehVe), Janica Luukkanen sekä Minttu Laitinen. Welhottaret haluavatkin kiittää edellä mainittuja pelaajia, ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon.

Mukana on myös ennätyksellisen suuri määrä taustajoukkoja. Vanhoista tutuista joukkueessa jatkavat valmentaja Panu Lappi, maalivahtivalmentaja Tuomas Kallinen ja fysiikkavalmentaja Samu Koskinen. Paluun joukkueeseen uudessa roolissa tekee myös joukkueen monivuotinen kapteeni Niina Pitkänen, jolle tuleva kausi on ensimmäinen Welhottarissa valmentajan roolissa. Uusina jäseninä mukaan saatiin ihanat huoltoukot Mika Murtorinne ja Risto Tuononen. Taustoilla on myös paljon muitakin ihmisiä, joiden panos joukkueen toiminnassa ja esimerkiksi kotiotteluissa ovat korvaamaton. Nämä kaikki henkilöt ovat osa Welhottaria! 

Welhottarien sometiimi nappasi ensimmäistä kauttaan joukkueen peräsimessä toimivan päävalmentaja Henri Niskasen haastatteluun.

Millä odotuksin ja tavoittein joukkue lähtee tulevaan kauteen?
- Lähdetään luomaan voittamisen kulttuuria, ja tavoittelemaan tosissaan sarjan kärkipaikkoja.

Miten tulevaan kauteen valmistautuminen on sujunut?
- Kauteen on valmistauduttu suurella määrällä työtä. Kauteen valmistavat treenit alkoivat huhtikuun alussa, ja juhannuksen jälkeistä 3 viikon taukoa lukuunottamatta, on menty kovaa. Pelkästään lajia on treenattu yli 80 tuntia, jonka päälle tietysti vielä oheiset ja erilliset fysiikkaharjoitukset sekä testipäivät (3kpl). Lajiharjoittelu on toteutettu kiinteästi C1- ja C2-poikien kanssa, joka on antanut molemmille osapuolille uudenlaisia ja sopivan tasoisia haasteita. Harjoituspelejä poikia vastaan on pelattu käytännössä lähes joka viikko, joka on ollut yksi avaintekijä kauteen valmistautumisessa. Tämä järjestely on saanut kiitosta niin naisilta kuin pojilta. On myös mainittava, että kahden joukkueen treenatessa yhdessä ei ole karanteenit ja loukkaantumisetkaan päässeet näyttämään nurjaa puoltaan treeneissä niin vahvasti kuin viime kaudella, koska yksittäisten pelaajien poissaolot eivät ole vaikuttaneet kokonaisuuteen. Olemme keskittyneet pelaamisen lisäksi entistä enemmän myös henkiseen puoleen, ja sen vaikutuksista pelivalmiuteen. Sen toivomme näkyvän jokaisen pelaajan pelaamisessa ekasta pelistä lähtien.

Miten päävalmentajana näet pelaajistossa tapahtuneet muutokset?
- Joukkueen kannalta hyvä tekijä oli se, että tulijoita oli enemmän kuin lähteviä. Oikeastaan kaikille pelipaikoille saatiin vahvistusta. Ollaan varmasti jälleen pykälän verran vahvempi joukkue. Uudet tulokkaat ovat päässeet hyvin vauhtiin mukaan, ja nostaneet joukkueen sisäistä kilpailua hyvällä tavalla. Tärkeää oli myös se, että aiemmin reissupelaajan roolissa mukana olleet Kiia Kokko, Sofia Pykäläinen sekä Ninni Huovinen muuttivat paikkakunnalle, ja pääsevät näin kiinteästi joukkueen arkeen mukaan. 

Mitä haluat nähdä joukkueeltasi lauantain avauspelissä?
- Kun pilliin ekaan kerran vihelletään niin saman yritteliäisyyden, mitä syksyn aikana kentällä parhaimmillaan nähty. Asennoitumisen puolelta valmiuden lähteä taistelemaan pinnoista alusta lähtien.

(Toimituksen huomio: huhujen mukaan joukkue aikoo todellakin täyttää tämän valmentajan toiveen!) 

Kuvaile joukkuetta 3 sanalla?
- Kaikkien aikojen Welhottaret  

Kaikkien aikojen Welhottarien kausi F-liigassa alkaa lauantaina klo 13:30 Jyväskylän monitoimitalolla. Voit seurata peliä Ruutu+ kautta, jos et pääse paikalle.

Kotiottelut käynnistyvät puolestaan la 25.9. Kotiottelut löydät TÄÄLTÄ. Nähdään hallilla!

 

Tutustu pelaajiin TÄÄLLÄ


Jaa uutinen

Viimeisimmät uutiset